URHEILUAKATEMIATIEDOTE JOULUKUU 2011
Submitted by akatemia on Thu, 15/12/2011 - 13:35
URHEILUAKATEMIA KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULUSSA
Kymenlaakson ammattikorkeakoulun hallitus hyväksyi esityksen, että akatemiavalmennuksesta voi saada KYAMK:ssa opiskeleva ja kriteerit täyttävä urheilija kahdeksan opintopistettä hyväksiluettua todistuksiin lukuvuodesta 2012-2013 lähtien (toimii sekä Kotkassa että Kouvolassa)
Lisätietoja asiasta antaa allekirjoittanut.
KOULUTUKSET
Seuraavat urheiluakatemian järjestämät koulutukset / luennot ovat to 16.2.2012 klo 08.00-09.30.
Laittakaahan kalenteriin jo nyt ylös, niin ei pääse unohtumaan. Luennot ovat tarkoitettu myös akatemiavalmentajille + seuravalmentajille / muille kiinnostuneille.
KERTAUSTA KURSSIEN JA OPINTOVIIKKOJEN KERTYMISESTÄ URHEILUAKATEMIASSA
Urheiluakatemiasta kertyy kursseja seuraavasti: Lukiossa akatemiasta voi
kertyä maksimissaan 10-13 kurssia, eli ensimmäisenä vuonna 4, toisena 4 ja
kolmantena 2. Lisäksi kouluvalmennuksesta voi saada yhden kurssin lisää, joten tällöin maksimi on 13 kurssia
(toteutunee ainakin Kuusankosken lukiossa opiskeleville)
Ammattiopistossa kursseja on mahdollista kertyä myös 10.
Jokaisena vuonna ammattiopistossa kertyy 3 kurssia ja lisäksi 1 kurssin saa
teoria/yhteisistä koulutuksista, joita akatemiaopiskelijoille järjestetään.
Sekä lukioissa että ammattiopistossa kurssit muodostuvat koulujen vapaasti
valittavista opinnoista. Kurssien kertyminen edellyttää kuitenkin
läsnäolopakkoa akatemiaharjoituksissa ja mikäli harjoituksiin ei jostain
syystä pääse asiasta on esitettävä lääkärintodistus tai
akatemiavalmentajalle henkilökohtainen selvitys poissaolon syystä, johtuu se
sitten mistä tahansa. Mikäli urheiluakatemian keskeyttää, myös kurssejakaan
ei luonnollisesti kerry. Tietysti jos valitsee jotain muita kursseja
akatemian tilalle ti/to-aamuisin, niin kursseja ei tietenkään kerry silloin
akatemiasta. Allekirjoittanut lähettää kurssit kootusti koulujen
opinto-ohjaajille/rehtoreille. Urheiluakatemian nettisivujen materiaaleissa
on tulostettava versio akatemian harjoituspäiväkirjasta, täyttäkää sitä
ahkerasti ja palauttakaa se 19 harjoituksen tultua täyteen
allekirjoittaneelle tai akatemiavalmentajalle, joka toimittaa
harjoituspäiväkirjat tarvittaessa urheiluakatemian toimistolle.
Hyvää joulua ja uutta vuotta 2012!
JAKELU: AKATEMIAURHEILIJAT 145
AKATEMIAVALMENTAJAT 30 + TAUSTATOIMIJAT
Kouvolan urheiluakatemiassa on syyslukukausi takana. Harjoitukset ovat sujuneet hyvin. Kiitos siitä kuuluu ennen kaikkea motivoituneille urheilijoille ja valmentajille!
TUKIPALVELUT
Jos teillä ei ole vielä urheilijakorttia, niin sen te saatte kuitattua itselle esim. Kouvolan urheilupuiston uimahallin kassalta (maksuton uimahallin / kuntosalin käyttö toukokuun loppuun 2012 asti,
myös akatemiavalmentajille)
Lisäksi Kymen Aktiivikuntoutuksen kuntosali on maksuton teille toukokuun loppuun 2012 asti. Tammikuussa 2012 avautunee uusi aktiivikuntoutuksen kuntosali, käykäähän tutustumassa!
Kuitatkaa itsellenne poletti Kymen Aktiivikuntoutuksen kassalta (etu on tarkoitettu myös akatemiavalmentajille, 5e on maksettava ekalla kerralla, sen jälkeen maksuton).

HARJOITUKSET
Urheiluakatemian harjoitukset jatkuvat ma 2.1. "kouluvalmennusryhmissä". Vuoden 2012 ensimmäiset lajiharjoitukset
ovat tiistaina 3.1. klo 08.00 akatemiavalmentajien ohjeiden mukaan (pl. Lehtomäen futisryhmä klo 07.30).
Pieniä muutoksia akatemiavalmentajiin on tullut keväälle 2012. Katso
urheiluakatemian nettisivuilta koskeeko muutokset sinua ja
valmennusryhmääsi.
KOUAHEAD 2012 - MESSUT
Kouvolan urheiluakatemia on esillä KOUahead-messuilla, jotka järjestetään
KSAO:n liiketalouden toimipisteessä 12.-14.1.2012. Kouvolan urheiluakatemia
on paikalla pe 13.1.2012 kello 09.00-14.00 välisenä aikana.
Urheiluakatemian harjoitukset jatkuvat ma 2.1. "kouluvalmennusryhmissä". Vuoden 2012 ensimmäiset lajiharjoitukset
ovat tiistaina 3.1. klo 08.00 akatemiavalmentajien ohjeiden mukaan (pl. Lehtomäen futisryhmä klo 07.30).
Pieniä muutoksia akatemiavalmentajiin on tullut keväälle 2012. Katso
urheiluakatemian nettisivuilta koskeeko muutokset sinua ja
valmennusryhmääsi.
KOUAHEAD 2012 - MESSUT
Kouvolan urheiluakatemia on esillä KOUahead-messuilla, jotka järjestetään
KSAO:n liiketalouden toimipisteessä 12.-14.1.2012. Kouvolan urheiluakatemia
on paikalla pe 13.1.2012 kello 09.00-14.00 välisenä aikana.
URHEILUAKATEMIA KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULUSSA
Kymenlaakson ammattikorkeakoulun hallitus hyväksyi esityksen, että akatemiavalmennuksesta voi saada KYAMK:ssa opiskeleva ja kriteerit täyttävä urheilija kahdeksan opintopistettä hyväksiluettua todistuksiin lukuvuodesta 2012-2013 lähtien (toimii sekä Kotkassa että Kouvolassa)
Lisätietoja asiasta antaa allekirjoittanut.
KOULUTUKSET
Seuraavat urheiluakatemian järjestämät koulutukset / luennot ovat to 16.2.2012 klo 08.00-09.30.
Laittakaahan kalenteriin jo nyt ylös, niin ei pääse unohtumaan. Luennot ovat tarkoitettu myös akatemiavalmentajille + seuravalmentajille / muille kiinnostuneille.
KERTAUSTA KURSSIEN JA OPINTOVIIKKOJEN KERTYMISESTÄ URHEILUAKATEMIASSA
Urheiluakatemiasta kertyy kursseja seuraavasti: Lukiossa akatemiasta voi
kertyä maksimissaan 10-13 kurssia, eli ensimmäisenä vuonna 4, toisena 4 ja
kolmantena 2. Lisäksi kouluvalmennuksesta voi saada yhden kurssin lisää, joten tällöin maksimi on 13 kurssia
(toteutunee ainakin Kuusankosken lukiossa opiskeleville)
Ammattiopistossa kursseja on mahdollista kertyä myös 10.
Jokaisena vuonna ammattiopistossa kertyy 3 kurssia ja lisäksi 1 kurssin saa
teoria/yhteisistä koulutuksista, joita akatemiaopiskelijoille järjestetään.
Sekä lukioissa että ammattiopistossa kurssit muodostuvat koulujen vapaasti
valittavista opinnoista. Kurssien kertyminen edellyttää kuitenkin
läsnäolopakkoa akatemiaharjoituksissa ja mikäli harjoituksiin ei jostain
syystä pääse asiasta on esitettävä lääkärintodistus tai
akatemiavalmentajalle henkilökohtainen selvitys poissaolon syystä, johtuu se
sitten mistä tahansa. Mikäli urheiluakatemian keskeyttää, myös kurssejakaan
ei luonnollisesti kerry. Tietysti jos valitsee jotain muita kursseja
akatemian tilalle ti/to-aamuisin, niin kursseja ei tietenkään kerry silloin
akatemiasta. Allekirjoittanut lähettää kurssit kootusti koulujen
opinto-ohjaajille/rehtoreille. Urheiluakatemian nettisivujen materiaaleissa
on tulostettava versio akatemian harjoituspäiväkirjasta, täyttäkää sitä
ahkerasti ja palauttakaa se 19 harjoituksen tultua täyteen
allekirjoittaneelle tai akatemiavalmentajalle, joka toimittaa
harjoituspäiväkirjat tarvittaessa urheiluakatemian toimistolle.
Hyvää joulua ja uutta vuotta 2012!
JAKELU: AKATEMIAURHEILIJAT 145AKATEMIAVALMENTAJAT 30 + TAUSTATOIMIJAT